Joukkoliikenne ei voi kallistua loputtomiin
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaava HSL-kuntayhtymä suunnittelee lähivuosille tuntuvia korotuksia bussien ja junien lippujen hintoihin. Esillä on ollut jopa 20 prosentin korotus joihinkin lipputyyppeihin vuoteen 2028 mennessä. Pelkästään ensi vuodelle on kaavailtu yli kuuden prosentin hinnannousua kaikkeen matkustamiseen. Nykyinen suunta ja koko HSL:n rahoitusmalli on kestämättömällä pohjalla.
Infrakorvaussopimus on maailmalla ainoa laatuaan.
Hintoja nostaa eritoten infrakorvaussopimus, jossa HSL joutuu korvaamaan kunnille ja kaupungeille joukkoliikennettä varten rakennettavan infran, kuten juna- ja raitiovaunuraiteiden, kustannukset. Infrakorvausjärjestely suosii suuria kaupunkeja, jotka saavat sen avulla maksatettua kaupunkikehittämisen kustannuksiaan muilla HSL-alueen kunnilla ja joukkoliikenteen käyttäjillä. Tämän lisäksi ne saavat kaiken hyödyn joukkoliikenteen tuomasta maan arvonnoususta. Missään muualla päin maailmaa kaupunkikehitystä ei rahoiteta tällä tavalla.
Suunniteltu hintojen nousu aiheuttaisi koko joukkoliikennejärjestelmän ajautumisen kurjistumisen noidankehään. Lippujen hinnan nousu johtaisi julkisen liikenteen käytön vähenemiseen, mikä taas lisäisi painetta nostaa hintoja entisestään. Järkevä kunta- ja kaupunkikehitys sekä ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaativat joukkoliikenteen määrän kasvattamista, eivät vähentämistä.
Nyt esillä olevilla toimilla joukkoliikennejärjestelmämme on romuttumassa. Infrakorvausjärjestelmän purkaminen on välttämätöntä HSL-alueen joukkoliikenteen jatkon turvaamiseksi.
Kirjoitettu yhdessä Ronja Karkisen kanssa.
Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 20.8.2025.
Julkaistu Kirkkonummen Vihreiden sivuilla 21.8.2025.
Muita kirjoituksia
-
Uusi vuosi, tuttu talvikunnossapito
Kirkkonummen talvikunnossapito on jälleen osoittautunut yhtä huonoksi kuin edellisinäkin vuosina. Asiat voisivat olla myös toisin, kunhan vain yhdessä päättäisimme tavoitella laatua.
-
Länsirata-päätös nosti esiin ongelmia Kirkkonummen pitkäjänteisessä strategisessa kehittämisessä
Länsirata-päätöstä tehdessä mitattiin päättäjien kykyä tehdä koko kunnalle strategisesti tärkeitä, tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja.
-
Äänestin Länsiradan puolesta
Äänestin Länsiradan puolesta. Koska kyse on erittäin merkittävästä päätöksestä, joka tulee vaikuttamaan Kirkkonummeen vuosikymmeniä ellei -satoja, koen velvollisuudekseni perustella päätöstäni kattavasti.
-
Luontomme on valttimme - vuodesta toiseen
Kirkkonummen tärkeimpiä vetovoimia on meidän luontomme. Nyt alkanut osallistava budjetointi on sen jälleen osoittanut.