Onnea Suomi!
Hyvää itsenäisyyspäivää 107 vuotta täyttävälle Suomelle! Se on hieno rajapyykki tälle pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle, joka on lähes jokaisella mittarilla yksi maailman parhaista maista elää. Suomalaiset ovatkin olleet viimeiset 7 vuotta peräkkäin maailman onnellisin kansa.
Nyt onkin hyvä aika tehdä isänmaallisuuden kunnianpalautus. Minä nimittäin rakastan isänmaatani Suomea, joka on pitänyt minusta ja läheisistäni huolta. Suomea, jossa olen saanut erinomaisen koulutuksen. Suomea, jossa koululaisten on turvallista kulkea itse kouluun. Suomea, jossa lapseni saavat maailmanluokan varhaiskasvatusta. Suomea, jossa ketään ei jätetä yksin. Suomea, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia. Tämän rakastaminen, ylistäminen ja puolustaminen on isänmaallista.
Perustuslaissa määritellään, että ensimmäinen perusoikeus Suomessa on, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Se tarkoittaa sitä, että Suomessa ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Aina tämä ei toteudu, mutta siihen tulee pyrkiä ja toimintaa parantaa. Sitä on isänmaallisuus. Isänmaan rakkautta.
Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja Suomessa asuville.
Muita kirjoituksia
-
Länsirata-päätös nosti esiin ongelmia Kirkkonummen pitkäjänteisessä strategisessa kehittämisessä
Länsirata-päätöstä tehdessä mitattiin päättäjien kykyä tehdä koko kunnalle strategisesti tärkeitä, tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja.
-
Sivistyksen talo Lyyra avaa uusia mahdollisuuksia ja näyttää suuntaa Kirkkonummen tulevaisuudelle
Kirkkonummen keskustan remontti, jossa rakentuu Fyyrin, Lyyran ja Rovastinpuiston muodostama sivistyksen keskittymä, luo kuntaan edellytyksiä kasvulle vuosikymmeniksi.
-
Passien biometristen tunnisteiden käyttöä ei pidä laajentaa
Kun sormenjäljet tuotiin passeihin, luotiin Suomessa sähköinen rekisteri johon ne tallennetaan. Sen piti olla vain henkilöllisyyden todistamista varten, mutta nyt hallitus suunnittelee antavansa poliisille pääsyn sinne.
-
Vuosi 2026 on tekoälyn
Tänä vuonna tulemme näkemään sen, miten tekoäly vaikuttaa yhteiskuntaamme ei enää pelkästään uutena työkaluna vaan osana yhteiskunnan rakenteita. Parhaillaan se on meille mahdollisuus.