Valtuustoaloite: vuosittainen Pride-liputus Kirkkonummelle
Vihreä valtuustoryhmä ja Lauri Lavanti 16.6.2025
Suomessa kuntien toimintaa ohjaa kuntalaki, joka velvoittaa kuntia edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja järjestämään palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kirkkonummella tätä työtä ohjaa kuntalain lisäksi kunnan strategia, jonka tavoitteena on muun muassa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Sateenkaarinuoret kertovat kouluterveyskyselyssä yksinäisyydestä, masennuksesta ja syrjinnästä huomattavasti ikätovereitaan enemmän. Kirkkonummi on kuntastrategiansa mukaan turvallinen ja nuoriystävällinen kunta. Nyt kunnalla on tilaisuus osoittaa, että nämä tavoitteet konkretisoituvat käytännön toimissa. Pride-liputuksen hyväksyminen olisi selkeä viesti siitä, että Kirkkonummi on sitoutunut yhdenvertaisuuden edistämiseen ja syrjinnän torjumiseen. Se myös vahvistaisi kunnan strategiassaan tavoittelemaa yhteisöllisyyttä.
Pride-liputus on jo käytössä useissa kaupungeissa ja kunnissa ympäri Suomea. Esimerkiksi Suomen vetovoimaisin kaupunki Tampere liputtaa Manse Pride -viikolla ja naapurikaupunkimme Espoo on Helsinki Priden yhteistyökumppani. Priden taustalla on laaja verkosto paikallisia ja valtakunnallisia toimijoita. Esimerkiksi Suomen evankelisluterilainen kirkko ja Kuntaliitto ovat olleet Pride-kumppaneina.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Kirkkonummen kunta ottaa käyttöön vuosittaisen Pride-liputuksen sateenkaarilipun väreissä. Liputus toteutetaan kunnan salkoihin valtakunnallisen Pride-viikon aikana. Pride-liputus on kunnalle eleenä pieni ja kustannuksiltaan vaatimaton, mutta sen symbolinen merkitys vähemmistöihin kuuluville kuntalaisille ja heidän läheisilleen on valtava.Vihreä valtuustoryhmä
Aloite julkaistu alunperin Kirkkonummen Vihreiden sivuilla 17.6.2025.
Muita kirjoituksia
-
Länsirata-päätös nosti esiin ongelmia Kirkkonummen pitkäjänteisessä strategisessa kehittämisessä
Länsirata-päätöstä tehdessä mitattiin päättäjien kykyä tehdä koko kunnalle strategisesti tärkeitä, tulevaisuuteen katsovia ratkaisuja.
-
Sivistyksen talo Lyyra avaa uusia mahdollisuuksia ja näyttää suuntaa Kirkkonummen tulevaisuudelle
Kirkkonummen keskustan remontti, jossa rakentuu Fyyrin, Lyyran ja Rovastinpuiston muodostama sivistyksen keskittymä, luo kuntaan edellytyksiä kasvulle vuosikymmeniksi.
-
Äänestin Länsiradan puolesta
Äänestin Länsiradan puolesta. Koska kyse on erittäin merkittävästä päätöksestä, joka tulee vaikuttamaan Kirkkonummeen vuosikymmeniä ellei -satoja, koen velvollisuudekseni perustella päätöstäni kattavasti.
-
Myyttejä maahanmuutosta
Maahanmuuttoon liittyy monia erittäin sitkeitä myyttejä. Erityisesti maahanmuuttoon kriittisesti tai vihamielisesti suhtautuvat tykkäävät vahvistaa niitä.